Etusivu | Uunit | Kuvanveisto | Veistokset | Taidekoti | Ota yhteyttä | Yhteistyössä | ||
| Kuvanveistäjäksi muurarin työn ohella | |
Kun olin aikani veistellyt puuta ja vuolukiveä,
vaimo ehdotti kuvanveiston opiskelua. Aloitin opinnot
keväällä 1997 Jyväskylän Työväenopistossa (Jyväskylän
Seudun Kansalaisopistossa) kuvataiteilija Seppo Uuranmäen
opastuksessa.
Työssäni uunimuurarina joudun miettimään
mittasuhteiden ja muotojen sopusointua yhdistettynä käytännöllisyyteen.
Koen, että kaunis uuni on myös eräänlainen veistos.
Kuvantekeminen merkitsee minulle ajattelua. Kaikilla kauniilla muodoilla on peruste, olivatpa ne osana
veistosta tai uunia. Taiteilijana olen ennen kaikkea käsityöläinen.
Suurinta tyydytystä minulle tuottaa prosessi, kun palaset loksahtavat
paikoilleen ja kokonaisuus alkaa pikku hiljaa hahmottua.
|
Pyrin taiteessani kohti klassista, figuratiivista teosta, joka kestää aikaa. Edellytän itseltäni tekniikan, muodon ja prosessin kokonaisvaltaista hallintaa. Teen pronssiveistokseni alusta loppuun itse. Prosessi on pitkä ja monivaiheinen ja vaatii valtavasti työtunteja. Valmistan muotit ja valan veistokset omassa valimossani. Näillä sivuilla voit tutustua kuvanveistäjän työhön ja tekniikoihin. Kuvia taiteestani löydät Veistosgalleriasta ja tietoja taidenäyttelyistä Näyttelyt-sivulta. Veistoksia löytyy myös Taidekotimme pihamaalta. Pronssiveistos Madonna, 2010
|
|
Uniikit veistokset julkisiin tiloihin, kotiin ja puutarhaan - Kuvanveistäjä Petteri Stubb | ||
Petteri Stubb Tmi uunimuurari - kuvanveistäjä GSM +358 400643490 petteri(at)stubb.fi Y-tunnus 1660799-0 | ||
Web Design © 2018 |